Olor-kampanjan sivut
Sekalaisten kampanjoiden sivut
Sekalaisia linkkejä:
Sandy Petersenin velhoussäännöt
Sandy Petersenin mystisismisäännöt
EWF: luettelo RQ-julkaisuista
Itselläni on issariaksen noviisi, jep luit oikein eli kauppias on hahmon ammatti. Se on helvetin ISO ja melkein täydellisen älykäs mutta siinäpä se oikeastaan onkin. Liialla lihasmassalla ja terveydellä kaveria ei ole pilattu mutta henkistä kykyä löytyy noin keskimääräisesti. Joissakin asioissa peukalo ei ole keskellä kämmentä ja ehkä naapurin tytöt vois ulkonäön puolesta kiinostua mikäli he itse eivät olisi erityisen kauniita. Niin ja hahmon nimi on Rainer Kultahammas. Vanhemmat ovat kuinkas muuten kauppiaita ja perheen sukunimi juontaa juurensa vuosisataiseen perinteeseen että suvun seuraava kauppiasvesa saa kotoa poistuttuaan (karkoitettu tai ei) korvauksena yhden kultaisen hampaan joka laitetaan normaalin hampaan tilalalle eikä otsaan niinkuin Seppo ehdotti. Muuta fyysistä vaatteiden lisäksi kotoa ei sitten mukaan saakkaan, vaan kaiken joutuu hommaamaan itse. Sen sijaan sivistyksen osalla Rainerin koti on ollut mitä mainioin paikka varttua. Lapsuus on ollut ainaista kauppiaan arkea ja erilaiset tavarat ovat olleet Rainerin henkilökohtaisen mielenkiinnon kohteena jo kapaloikäisestä. Niinpä isän ja äidin opettamat asiat tavaroiden arvon arvioinnista ei ole mennyt ohi melkein täydellisen älyn ja se onkin Rainerin erityisosaamisen ydin (kyky 90 :). Muutoin hän on omistautunut kommunikoinnin ja tiedon saralla jopa yllättävänkin hyvin. Sivistyneen kauppiaan vesana kun on saanut kaikkea kirjoitettua materiaalia käsiinsä, joista on voinut ammentaa helpotusta suureen tiedon janoonsa. Tämä tiedon jano ei kuitenkaan ole 26-vuoden ikään mennessä vielä sammunut, joten Rainer on päättänyt lähteä tutkimusmatkailijaksi suuntaan +1. Matka saattaa osoittautua vaaralliseksi sillä kotoa opitut taidot kaikessa taisteluun ja itsepuolustukseen liittyvässä ovat parhaimmillaankin vain keskitason alapuolella. Kuitenkin eräs erityisen heikko lenkki on uiminen ja kaikki veteen liittyvä. Kaupunkilaisperheen vesana Rainerilla ei ole ollut maalaisserkkujensa kaltaisia mahdollisuuksia telmiä puissa ja uida järvissä, ja niinpä yleensäkin luontainen ketteryys on varovaisesti sanoen hieman puutteellista.
Page Information
|
Wiki Information |
Recent PBwiki Blog Posts |