Beragar syntyi Riimukalliossa asuneeseen keskiluokkaiseen perheeseen. Isä oli paikalliseen vapaamuurarikiltaan kuulunut seppä, taidoiltaan ja maineeltaan vain keskitasoa. Beragarissa hän näki kuitenkin potentiaalia, sillä poika osoitti juo nuorena kiinnostusta kaikenlaiseen nikkarointiin ja näpertelyyn. Hän käytti kaikki kontaktinsa ja sievoisen osuuden pienestä omaisuudesta hankkiessaan Beragarille kisällinpaikan erään kaupungin parhaimman sepän alaisuudessa.

Beragar aloitti työskentelyn seppämestarin alaisuudessa jo varhain enne 15. ikävuottaan. Aluksi hänen tehtävinään oli muun muassa pölyjen lakaiseminen ja sammutus- sekä jäähdytysvesiastioiden täyttö ja tyhjennys. Miehen ikään tultuaan hän pääsi kuitenkin itse asiaan. Hän osoittikin poikkeuksellista lahjakkuuta metallin käsittelyssä ja hänen mestarinsa oli oppipoikaansa erittäin tyytyväinen

Beragarin sepänura oli kuitenkin ottava uuden suunnan, kun hän eräänä iltana ,työskennellessään kiltatalolla apupoikana, kuuli Lodrilin juopuneelta(kuinkas muutenkaan) pappisseurueelta tarinan Lodrilin Sydämestä. Beragar unohti siivoamisen siihen paikkaan ja kiinnitti kaiken huomionsa tarinaan ja sen kuuntelemiseen ja muistamiseen. Sinä iltana hän päätti, että hän käyttäisi lopun elämäänsä tuon mahtavan artefaktin löytämiseen ja suojelemiseen. Sydämen huhuttiin pudonneen mystiselle Olorin saarelle, jota asuttivat mitä hurjimmat pedot, uljaimmat sankarit, mahtavimmat demonit ja jotain vielä kauheampaa... Lodrilin papit olivat aivan liian kiinnostuneita Riimukallion ylellisistä palveluista, eli halvasta oluesta ja helpoista naisista, että olisivat itse lähteneet etsimään Sydäntä.

Kiinnostus Sydäntä kohtaan oli niin vankka, että hän päätyi hankkimaan rahaa reissua hieman kyseenalaisin keinoin. Kisällinä olo ei oikein tuottanut hopearahoja ja hän päätyikin harvinaisen älykkäänä miehenä uhkapelaamaan öisin. Pitkät yöt verottivat kuitenkin työintoa eikä hän kehittynytkään seppänä ihan niin nopeasti kuin olisi pystynyt jos olisi paneutunut työhönsä täysillä.

Rahojen kerääminen kuitenkin sujui hyvin. Reissun alkamisajankohta kuitenkin aikaistui usealla vuodella, kun hän päätti huijata erästä aatelissuvun nuorta ja humalaista vesaa eräänä iltana. Huijaus paljastui ja aatelinen vaati Beragaria vangittavaksi. Hänen oli paettava kaupungista ja kuin ihmeenkaupalla seuraava kaupungista lähtevä laiva oli menossa kohti Oloria. Lahjottuaan laivan kapteenin suurella summalla, ettei hän paljastaisi Beragarin lymyilevn laivassa, hän pääsikin matkaan kohti tarunhohtoista Olorin saarta. Valitettavasti matka ja lahjontamaksu olivat vieneet häneltä leijonanosan vaivalla hankituista rahoista. Perille päästyään hänellä ei ollut paljon muuta kuin kehno varustus ja vielä heikompi tietämys kuinka selvitä karussa luonnossa. Onneksi hän kuitenkin pian ystävystyi lohikäämreen aivoja syövän barbaarin ja mahtailevan "sotapäällikön" kanssa, joka komensi suurta "armeijaansa".

Aikojen myötä Beragarin taidot ja tiedot voimavarat kehittyivät sen verran, että hän sai kuin saikin Lodrilin Sydämen hallintaansa. Hänellä onkin palava halu päästä näyttämään Lodrilin mahti kaikille saaren kukkoileville osapuolille ja päästää saaren korkeimmalla vuorella sijaitsevan tulivuoren voima irti kaikessa hirvittävyydessään ja kauneudessaan. Varokaa sitä päivää!


Page Information

  • 6 months ago [history]
  • View page source
  • You're not logged in
  • No tags yet learn more

Wiki Information

Recent PBwiki Blog Posts